Verge Motorcyclesin Yhdysvaltojen valloitus alkaa Kaliforniasta – avaa uuden sähkömoottoripyörien innovaatiokeskuksen San Franciscoon
7/3/2023
Verge Motorcycles käynnistää Yhdysvaltojen myynnin Kalifornian osavaltiosta, minne yhtiö on avannut nyt uuden tuotekehityshuippuyksikön.
Sähkömoottoripyöräilyn pioneeri Verge Motorcycles kertoi tammikuussa Las Vegasin CES-messujen yhteydessä aloittavansa myynnin Yhdysvaltojen tietyissä osavaltioissa vuoden 2023 aikana. Yritys avasi vuoden alussa Yhdysvaltojen päämajansa ja innovaatiokeskuksen San Franciscon ikoniseen Salesforce toweriin.
Uusi innovaatiokeskus avaa Vergelle yhteistyömahdollisuuksia Piilaaksossa sijaitsevien maailman johtavien teknologiayritysten kanssa. Verge on kiinnostunut kehittämään teknologiaosaamistaan esimerkiksi verkottuneen ja automaattisen liikenteen, tekoälyn, ihmisen ja koneen välisen käyttöliittymän sekä konenäkö- ja sensoriteknologian osalta.
“Menestyksekkään Euroopan avauksen jälkeen katseemme siirtyvät pikkuhiljaa kohti Yhdysvaltoja, jonka uskomme olevan yksi Vergen tärkeimmistä kohdemarkkinoista tulevaisuudessa. Uuden toimipisteen avaaminen on ensimmäinen askeleemme kohti Yhdysvaltojen markkinan valloitusta ja innovaatiokeskus Piilaaksossa takaa, että pysymme teknologisen kehityksen kärjessä”, kertoo Verge Motorcyclesin toimitusjohtaja Tuomo Lehtimäki.
Kaikki tiet vievät Kaliforniaan
Maailman edistyksellisintä sähkömoottoripyörää valmistava Verge aloittaa Yhdysvaltojen myynnin Kaliforniasta vuoden 2023 aikana. Yhtiö uskoo sijainnin tarjoavan toiminnan käynnistämiselle erinomaiset mahdollisuudet, koska Kalifornia on yksi Yhdysvaltojen “sähköistyneimmistä” osavaltioista ja siellä myydään eniten moottoripyöriä. Lisäksi Piilaakson alueen teknologiaosaaminen on Vergelle houkutteleva valttikortti, sillä yhtiö etsii joukkoonsa jatkuvasti uusia alan huippuosaajia.
Verge on nimittänyt Yhdysvaltojen toimintojen vetäjäksi pitkän linjan Piilaakso-osaajan Pekka Pärnäsen. Pärnänen aloitti tehtävässä helmikuun alussa.
“Kalifornia oli luonnollinen valinta ensimmäiseksi tukikohdaksemme Yhdysvalloissa, ja uusi San Franciscon tuotekehityshuippuyksikkö mahdollistaa Vergen innovaation viemisen seuraavalle tasolle. Kalifornialaiset kuluttajat ovat tunnetusti rohkeita, kun on kyse edistyksellisistä ja mullistavista innovaatioista. He arvostavat edelläkävijyyttä ja ovat sen vuoksi pääkohderyhmäämme”, kertoo Vergen Yhdysvaltojen tuore COO Pekka Pärnänen.
Pärnänen on asunut Kaliforniassa jo lähes 25 vuotta. Hän on auttanut satoja pohjoismaisia kasvu- ja start-up-yrityksiä aloittamaan toimintansa Yhdysvalloissa ja lisäksi tuonut Suomesta Yhdysvaltoihin kaksi yritystä.
Verge suunnittelee Yhdysvaltojen ensimmäisen lippulaivamyymälän ja showroomin avaamista Los Angelesiin loppuvuoden 2023 aikana.