Verge Motorcyclesin vauhti kiihtyy – viiden miljoonan euron rahoituskierros toi mukaan nimekkäitä moottoriurheilun ammattilaisia
11/02/2023
Maailmanlaajuisesti paljon huomiota saanut sähkömoottoripyörävalmistaja Verge Motorcyclesin keräämä rahoitus mahdollistaa tuotantokapasiteetin kasvattamisen ja toiminnan laajentamisen uusille markkinoille. Yhtiön uusi TS Ultra -malli pääsi ensimmäisenä suomalaisten suunnittelemana ajoneuvona esille Los Angelesissa sijaitsevaan Petersen Automotive -museoon, joka on yksi maailman ikonisimmista ja suurimmista autoilumuseoista.
Verge Motorcycles on kerännyt viiden miljoonan euron rahoituskierroksen. Kierrokseen osallistui joukko teknologia-alan yksityishenkilöitä ja enkelisijoittajia, kuten muun muassa eurooppalaisen pääomasijoitusyhtiö Atomicon enkelisijoittaja Ville Vesterinen. Vergeä lähtivät rahoittamaan tällä kierroksella myös moottoriurheilun ammattilaiset F1-legenda Mika Häkkinen ja stunt-moottoripyöräilijä Arttu Stenberg, jotka tuovat mukanaan arvokasta alan asiantuntemusta.
“Kuhina Vergen pyörien ympärillä käy kuumana, ja nyt kerätyn viiden miljoonan euron rahoituksen avulla pystymme vastaamaan kasvavaan kysyntään entistä paremmin. Tavoitteenamme on nostaa tuotantokapasiteetti tämän vuoden aikana uudelle tasolle ja jatkaa toimintamme laajentamista yhä uusille markkinoille. On upeaa saada mukaan Mikan ja Artun kaltaisia huippuammattilaisia, joiden ainutlaatuinen ymmärrys alasta tuo merkittävää lisäarvoa Vergelle nyt ja tulevaisuudessa”, kertoo Verge Motorcyclesin toimitusjohtaja Tuomo Lehtimäki.
Kerätty siemenrahoitus on jatkoa viime vuonna aloitetulle strategiselle rahoituskokonaisuudelle. Yhtiö suunnittelee kokonaisrahoituksen kasvattamista erilaisten rahoitusinstrumenttien avulla tämän vuoden aikana maksimissaan 50 miljoonaan euroon.
Teknologiamedia Wiredin otsikoista maailmankuuluun Petersen Automotive -museoon
Tulevaisuuden sähkömoottoripyöräilyä edustava Verge on viime aikoina herättänyt laajasti huomiota ympäri maailmaa. Yhtiö julkaisi kaikkien aikojen tehokkaimman ja pisimmällä kantamalla varustetun Verge TS Ultra -sähkömoottoripyörän maailman suurimmilla kuluttajaelektroniikkamessuilla Las Vegasissa tammikuun alussa. Verge kertoi samassa yhteydessä suunnittelevansa toiminnan laajentamista Yhdysvaltojen markkinoille tämän vuoden aikana. Julkistukset otettiin ilolla vastaan ja niistä uutisoitiin merkittävimpien teknologia- ja autoilualan medioissa Yhdysvalloista Eurooppaan ja Aasiaan.
Verge saavutti tammikuussa myös historiallisen merkkipaalun, kun uusi Verge TS Ultra -malli pyydettiin ensimmäisenä suomalaisten suunnittelemana ajoneuvona esille Petersen Automotive -museoon, joka on yksi maailman arvostetuimmista. Los Angelesissa sijaitsevan museon uusin näyttely Alternating currents esittelee sähköautoilun menneisyyttä, nykyhetkeä ja tulevaisuutta.
“Museomme on ainutlaatuinen siinä mielessä, että esittelemme historian lisäksi myös autoteollisuuden nykytilaa ja tulevaisuutta. Verge TS Ultra on edistyksellinen ja uniikkia teknologiaa sisältävä pyörä, jonka tiedämme kiehtovan kävijöitämme. Pyörän häikäisevän muotoilun lisäksi huomiomme kiinnittyi sen takarenkaaseen. Se kuvastaa innovatiivista ja rohkeaa ajattelua, jolla on merkittävä rooli yksityisautoilun muutoksessa”, kertoo museon näyttelyistä vastaava johtaja Bryan Stevens.
Verge TS Ultra on nähtävillä Petersen Automotive -museossa maaliskuun loppuun asti.